Artictic Trophy Murmansk

1.9.
Ensimmäinen päivä meni harjoitellessä reittejä, koska etsittiin väärin merkittyä rastia noin 4 tunnin ajan. Tämän jälkeen remontoimme kaasarin keskellä suota bensan loppumisen takia... Välillä uitiin joessa ja hapetettiin sitten toista konetta. Maaliin saavuimme 21.3 viimeisillä bensan höyryillä ja hauskaa oli!

3.9.
Päivä pulkassa ja toisena maaliin!  Ekana tulleet aloittivat koneen purkamisen, koska kone hörppäsi vettä...nyt huolto ja Murmanskiin yöksi! Tänään reitillä ylitimme joen ja käytimme apuna kelluntapusseja, jotta pääsimme ylitse...itse rämmittiin mönkijöiden vierellä metrisessä aallokossa! Kaikki suot näyttävät olevan todella "kuivia", joten helppoa tulee olemaan jatkossakin :D
- Arto & Jani

Murmaksin reittejä

Adventure Housella lähtöä tekemässä

Ranskalaiset Jetteilemässä

Alkukesästä säät olivat mitä mahtavimmat ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tosin jos jetteillessä pitää jatkuvasti aurinkolaseja päässä, voi saada loppukesään saakka kivat rinkulat silmien ympärille… Ennen Lacs Trophya BRB kutsui Ranskan, Saksan ja Italian lehdistöryhmää paikalle ja kävimme ajamassa lenkin jeteillä aurinkoisessa säässä. Lehdistö päätyi tekemään yhdestä jetistä sukellusveneen…ja se tuotti meille aavistuksen verran töitä, että saimme puoliksi uppoavan jetin raahattua rantaan.

Myös Lacs Trophy starttasi aurinkoisissa merkeissä ja ensimmäinen päivä kului nopeasti Kuopion alueella pörrätessä. Päivään toi väriä polttoaineen loppuminen Kallamarinasta, mikä toi meille ongelmia enemmän ja vähemmän… Toisena päivänä jatkoimme matkaa Heinäveden kautta Järvi-Sydämeen, vaikka muutama asiakas yritti käydä Valamossa… eli he onnistuivat eksymään muusta porukasta.

Kolmantena päivänä ajettiin Raikuun kanavalinja ja ihmettelimme huuli pyöreänä, että ranskalaiset olivat ajaneet vesjettiveneen kanavalinjan läpi! Kuulemma oli jäänyt 5 cm väliä veneen molemmille puolille, huhhuh! Neljäntenä päivänä suuntasimme Puumalaan. Sieltä palatessamme huomasimme Savonlinnan kohdalla polttoaineen olevan loppu ja ajoimme satamaan tankkaamaan. Menomatkalla kyseisessä satamassa oli bensaa jäljellä 3.800 litraa, mutta nyt ei kuulemma ollut enää yhtään!! Jouduimme matkaamaan Oraviin tankille. Tässä vaiheessa oli safarioppaan uran miellyttävimpiä hetkiä, kun perässä oli 25 jetin letka ja oli menoa ja meininkiä..

5. päivänä ajoimme Järvi-Sydän – Varkaus – Kuopio ja oli kerrankin easy päivä. Pääsimme siis ilman häiriötekijöitä Kuopioon, wau. Kokonaisuudessaan tämä Lacs Trophy jäi positiivisena mieleen. Polttoaine osoittautui suurimmaksi jännitystekijäksi, mutta asiakkaat olivat oikein miellyttäviä ja paikalliset asukkaat ovat suhtautuneet ihmeellisen positiivisesti pitkään vesijettiletkaan. Johtunee siitä, että vesijettien tekniikka on kehittynyt viime vuosia hurjaa vauhtia ja laitteista on tullut paljon hiljaisempia.

Tässä Lacs Trophyn tunnelmia:

 Lacs Trophy 2011

Lacs Trophy 2012 

  - SeikkailuKuopion Safaripojat -

Harjoittelemassa seiccailua!

Tervehdys kaikki!

Kirjoitan nyt tämän blogin työharjoittelijan näkökulmasta. Eli olen matkailualan viimeisen vuoden opiskelija MAMKista, joten tämän kevään olen viettänyt työharjoittelussa SeikkailuKuopiolla. Aloitin harjoitteluni helmikuun alussa ja nyt olisi viimeiset pari viikkoa meneillään. 

Tähän kevääseen on mahtunut paljon uutta ja opettavaista asiaa. Kuten esimerkiksi se, että koirien tassunjäljet eivät ole välttämättä samanlaisia kuin suden jäljet....

Täällä ollessani olen päässyt  esimerkiksi touhuamaan kelkkojen kanssa: tankkaamista, öljyn lisäämistä (Janin avustuksella öljytankkien korkit auki), pesua ja ehkä vähän myös ajamista! Kelkkojen lisäksi kevääseen on mahtunut myös lumikenkäilyä; taisi olla kolmas harjoittelupäivä kun pääsin vetämään ensimmäisen ”opastukseni” lumikenkäillen. Savonian AMKin matkailun opiskelijat olivat varmasti tyytyväisiä kenkäilyyn ja varsinkin minun ammattitaitoiseen(…) opastukseeni Safaritalon ympäristössä. Mutta tuosta kokemuksesta oppineena seuraavat opastukset sujuivatkin jo paremmin. 

Viime viikolla pääsin opastamaan yritysporukan Kammille ja takaisin. Ennen opastusta täytyy tietysti itse käydä tarkistamassa reitti ja matkan kesto. Siinäpä sitten reippaana kaverina Marko "kalsari" Rossi lupasi viedä minut kelkalla Kammille ja opasti mistä reitti lähtee takaisin talolle. 

Reitti selvä, joten sitten vain kävelemään. Polulla huomasin olevan ISOJA tassun jälkiä ja tietysti hieman vilkkaan mielikuvituksen omaavana (+huhujen, joiden mukaan susi oli nähty alueen lähettyvillä) kuvittelin tassun jälkien olevan suden. Pienoisen kuumotuksen alla sitten soittamaan Ullalle, että jos en ole piakkoin takaisin talolla on susi syönyt minut! (Ulla ohjeisti minut mölyämään äänekkäästi, jotta sudet pelkäisivät minua enemmän kuin minä niitä.)

…. Selvisin talolle ja huomatessani, että jäljet jatkuvat pihaan asti, alkoi minunkin päässäni raksuttaa: Mixulla on kaksi koiraa jotka liikkuvat vapaina ulkona! 

Muistutus itselleni: koiran tassunjäljet EIVÄT ole samanlaisia kuin sudella.

 

Mönkijä paikallaan oven edessä!

Siirrytäänpä sitten keväisempään aiheeseen: mönkijät. Lauantaina Mixu pyysi pesemään mönkijän ja ajamaan sen etuovelle. Reippaasti pesin mönkkärin ja ajoin sen ylös. Ohjeet olivat; laita neliveto päälle ja peruuta mönkijä ovelle ja ÄLÄ törmää seinään. Siinä muutaman kerran hiljaisella kaasulla yritettyäni nostaa mönkijä ovelle, ajattelin että nyt annan hieman enemmän kaasua jotta mönkkäri nousee. Nousihan se sitten ja kopsahti suoraan seinään. Eli onnistuin tekemään juuri niin kuin opastettiin! Hyvää työtä mielestäni :)

ps. sillä aikaa kun minä olin ahkerana pesemässä ja parkkeeraamassa mönkijää, oli Ari keksinyt parempaa tekemistä Ullan toimistossa!

                                         

Muuta kerrotavaa en tähän hätään keksi, joten se on kiitosta vaan!


-Ella-

KalPan poijjaaat seiccailemasa

Odottelimme KalPan poikia meille kärsimättömänä jo muutaman viikon ajan. Teimme pieniä alkuvalmisteluja, kutsuimme lehdistöä ja oman kuvaajan paikanpäälle, sekä kävimme läpi miten 30 henkilön massaa saadaan liikutettua helposti pukutiloissa ja kelkkareitillä. Alunperin mietimme, että sudenkuoppia on paljon ja safarilla voi tapahtua mitä tahansa, koska näillä boitsuilla on intoa ajaa läppä tiskissä ja hanat auki. Toivoimme vain, ettei ainakaan sitä kaikista pahinta sattuisi. Onneksi ja kaikkien yllätykseksi KalPan safari meni hyvin rutiiniluontoisesti, tämän safari-kalifi Janin piirtämän kuvan mukaisesti. ”Päätien kautta maaliin”.

Safari-kalifi Koistisen fläppitaulukaavio KalPan safarista

Hentunen kävi metsähallituksen mailla pyörähtämässä ja Salminen ajeli omia polkujaan ihan iki-oman safarin, koska muut ilmeisesti ajoivat väärää reittiä. Kuvausryhmä oli joka ikisellä kuvauspisteellä myöhässä, koska KalPan poijjat ajoivat kuin eläimet. Vauhtiryhmälle tuli perinteiset kaivuuhommat ja ensimmäisen kerran Jauhiaisen 15 vuoden safarihistorian aikana, kelkka ei meinannut irrota hangesta sitten millään. Aikansa siinä kaiveltuaan Johtaja-Jauhiainen hokasi, että eeeij helv… kelkassa on pakki päällä ja tietenkin se kaivautuu aina syvemmälle ja syvemmälle, kun painaa kaasua. Jauhiaisen sanoin: ”In anyway, muuten homma oli bueno.”

Jauhiainen antaa ohjeita

Käytiin taukopaikalla juomassa kahvit ja mehut, ettei jätkien erityisen herkkä ruokavalio mene pilalle ja vatsa kuralle safarimakkarasta. Safari-kalifi Jani tuskin pahastui tästä, sillä hän on parhaillaan vetänyt 8 nakkisafaria putkeen ja sanonut muutenkin koko kuluvan kuukauden ajan olevansa kasvissyöjä. Vihdoin palattiin talolle, jossa kuvausryhmä oli taas myöhässä ja Janin riemuksi talolla soitettiin Waldos’ Peoplen Lose Control, joka on soinut siellä vuoden 2009 Euroviisuista lähtien. Pukeutumisen lomassa KalPalaiset saivat kokeilla Paintball-asettamme ja ampua hätäiset painttitulokset, sillä jätkillä oli jo kiire ruokailemaan.

Jätkät ajaa kun eläimet

Jasse Ikonen kuuntlee keskittyneenä

KalPa-paintin tulokset:

1.       Matti Kuparinen                                      7/10

2.       Juha Toivonen                                          6/10

3.       Riekkinen, Koskinen, Siekkinen              4/10

4.       Ikonen, Glenn, Timonen                          3/10

5.       Laurila, Davies, Miettinen                       1/10

6.       Kisu                                                      0/10

KalPan safarilla nähtiin maailmanmatkaaja-Rossi, joka palasi juurilleen eli Seikkailutalolle safarihommiin. Sitä ennen hän oli ties missä appelsiineja poimimassa vinku-intiaanien kanssa ja pakollisella Thaimaan kierroksella muurahaisten syötävänä. Ja tietenkin Australian läpi 5000 km:n pikku rykäsyllä. Noh, huomattuamme Rossin olevan taas Suomen maan kamaralla buukattiin hänet safarihommiin ja koska kalenterimme oli täyteen buukattu, hän jäi yöpymään Seikkailutalolle. Tämä oli perjantaina. Maanantaina Rossi uskalsi hiljaa mainita, että tarvitsisi varustetäydennystä…Ilmeisesti siksi, että perjantaina Rossi puki päälle kalsarit ja jätkä töröttää talolla edelleen samat kalsongit päällä.

maailmanmatkaaja-Rossi kalsarit jalassa kahvilla

Jani: ”Käännä ne toisinpäin.”

Rossi: ”On jo käännetty kahdesti.”

Ulbu: ”ota ne pois.”

Rossi: ”En voi. Muuten alkaa HEILUA JA VIPATTAA.”

Näkyihän tuo Rossi selviävän KalPan safarista ihan hyvin noilla samoilla kalsareilla ja kun KalPa teki lähtöä, Rossi hyppäsi kelkan selkään ja suuntasi Nilsiän K-Ruotsalaiseen.

KalPan joukkue safarilla

-Ulbu-

Että tämmöstä seikkailua tällä kertaa...

Aamusella, ennen asiakkaiden saapumista lähetettiin safariopasharjoittelijakokelas (Ari) ajamaan heppajälki auki välille Nipanen- Tahko Horses, jotta hevosten on helpompi kulkea reittiä eli autamme paikallista hevosyrittäjää. Ohjeeksi Arille annettiin toimia nopsasti sekä olla jäämättä kiinni ja jos jäät kiinni, älä vahingossakaan soita meille… Arvatenkin Ari könysi pois tuuli lasi rikki ja hikisenä ja ajoissa (selvästi safarihörhöainesta).

Päivän caset alkoivat sitten normaalisti ja arvottiin voittaneiden kesken kulkupelit omiin ryhmiin ja totesin meikäläisenkin voittaneen seikkailusafarin siis 3 h safari sekä köysilaskeutuminen.

( ja 2. oppaaksi sain innokasta innokkaamman safariblondin tiskin takaa mukaan).

Puolenpäivän jälkeen asiakkaiden saapuessa, todettiin vuokrakelkkojen olevan vielä teillä tietämättömillä, joten sotkettiin hyvät suunnitelmat normaaliin tapaan viimehetkellä. Itse pomppasin renen kyytiin ja ja perään etsin hyvän vanhan palvelijan’’ ventturen’’, jottei blondille tule ongelmia sillä osaa tuo kulkupeli tulla kotiin jo vanhalla kokemuksella (+10 000 km) eikä pääse nousemaan hattuun uudet hienot härvelit!

No hyvinhän se meni, mutta tokan kilometrin jälkeen puuttui vaan peräopas ja 2 asiakasta?!?? Vielä ennen näkemättömämpää oli se, että jos keulaopas pyöräyttää lenkin ja tulee vastaan vilkuttaen niin johan siinä menee sekaisin ja kaikkee helv#”@£i!! no eivät sit halunneet seurata meikäläistä ja jatkoivat matkaa aina pehkun risteykseen ohi? No joo kaipa sitä joutaa välillä harjoittelemaan näitä hommia meikäläinenkin, että pysyy mieli virkeänä…

ja määrittihän se peräopas paikan puhelimen navigaattorilla varpaisjärven reitille? Mutta kyllä se oli siinä seuraavan mutkan takana kiltisti ihmettelemässä omaa sijaintiaan (ajoi varpaisjärven ja pehkun risteysten ohi ja väittää ettei oo ollu risteyksiä..??? Seuraavaksi taitaa olla blondille karttaharjoitukset odottamassa ja patikoiden ilman faceböökkeja, gps:iä ja muita elektroonisia vempeleitä – ja käynti Spectsaverille heti, että alkaa kyltit näkyä!

Kun ryhmä saatiin kasaan, niin sitten sitä oltiin leirissä ja köysilaskeutuminen meni jotakuinkin vähän rutiinilla… ja kun nyt oikein ajattelin asiaa, niin tulin lopputulokseen, että taidan selvitä kiertolenkin itsekseni kaikkien 7 asiakaan kanssa. Joten lähetin toimistovahvistuksen suoraan samaa reittiä takaisin. loppulenkki menikin hyvin kierrettiin Syvärin saaria ja nautittiin syvästä lumesta saarten reunoilla.

Pääkallopaikalle palatessa tilanne olikin jo hyvä sillä pihassa oli vaan pari vierasta sini-valkoisilla kulkupeleillä varustettuina eli poliiseja. No onneksi nämä herrat olivat ohikulkumatkalla ja vaihtamassa kuulumisia. Poliisitkin kattelivat huuli pyöreänä, kun harjoittelija-daamimme ryntäsi huolissaan selittämään, että safarin perävahvistus oli upottanut ventturen hankeen kiinni!! Eihän tässä per#%@# ehdi edes kypärää ottaa päästä pois, kun on heti uusi ”katastrofi” sattunut! Kaiken huipuksi harjoittelija selitti tuntomerkit blondin siljainnista poliisien ja asiakkaiden kuullen: ”jossain Nipasella ja vieressä on HEVOSENPASKAA”. Vedin kypärän päähän ja mietin siinä hissukseen, että MITÄ HELVETTIÄ SE SIELLÄ TEKEE kun se ura kulkee puoli kilsaa reitin vieressä?! Oli kuulemma ollu kääntöpaikat hieman heikossa ja pitänyt ajaa sinne… ja ja ja kaikkee..pakitellut edes-takas ja päätyny hankeen.

Kyseessä oli normaali turistisetti, eli suksi oli noin 5 cm reitin vieressä, että blondi oli pystynyt hyppäämään kovalle reitille niin ettei mene lunta kenkiin. Ja kelkka oli aavistuksen verran kiinni, ettei tarvinnut kuin nykäistä. Syy miksi hän oli lähtenyt sinne niin oli kuulemma alun perin hukannut köysikassin reitille ja lähtenyt etsimään sitä… No saatiinhan se nörttiblondi sieltä viimein pois yllättäin, kun kahvit oli saatu tippumaan! Lopuille reissuille kelpuutettiin vain ulkoilmaan karaistuneita urospuoleisia kehäkolmosen ulkopuolella asuvia oppaita (blondi istuin UGGit jalassa koneella) ja reissut menivät sitten oppikirjan mukaan.

Ai niin…kävihän Kuopion urhot myös etsimässä meidän kadonneita lampaita eli varastettuja Ventureita. Ensin loppui bensa, sitten öljy ja taisi tulla vielä pimeäkin, joten pojat luovuttivat leikin kesken ja kelkat haettiin seuraavana päivänä. Kyllä oli rosvoilta puuttunut äly ja tolkku, sillä oli ”hieman” liukukiskot lämmenneet ja matto oli aavistuksen jumissa…että tämmöstä tällä kertaa…

-Arto-

Martina Aitolehti seiccailemassa

 
Martina pölähti Seikkailutalolle ja antoi heti jämäkän ja itsevarman vaikutelman eli juuri sellaisen, mihin olemme saaneet tutustua tv:n ja lehtien välityksellä. Hän vetäisi crossikypärän päähän näyttäen viimeisenpäälle pro-kelkkailijalta ja istahti tuliterän vuoden 2012 mallia olevan nelitahtisen Lynx Rave Acen päälle. Tässä kelkassa on hiljainen mukava ääni, sekä Janne Tapion suunnittelema alusta ajonautinnon takaamiseksi.

Johtaja-Jauhiainen posmitti oikein olan takaa, että mitä toimintoja kelkasta löytyy ja kuinka sitä ajetaan. Sen lisäksi he kävivät läpi reittisuunnitelman, joka kulki ns. Tahkon Kierroksen eli Tahkovuoren päälle Pehkubaariin ja jäätä pitkin takaisin Seikkailutalolle. Varovaisesti tunnustellen Martina lähti matkaan.

Jonkin ajan kuluttua puhelimeni soi ja pelkäsin heti, että "puu on kasvanut suksien väliin". Mutta näin ei onneksi ollut, vaan Martina kysyi, että haittaako, jos reissu venähtää vartin pidemmäksi. Varaustilanteessa oli hieman väljyyttä, joten he saivat ajaa vielä pienen lisälenkin.

Pian pihasta kuului nelitahtikelkan hiljainen hyrinä. Martina tempaisi kypärän päästä ja hihkaisi: "tämähän on aivan mahtavaa! Tykkäsin todella paljon!!" Tästä voi vain todeta, että kelkkailu sopii naisille erittäin hyvin ja on vaihtoehtoinen tapa ihastella talvisia Tahkovuoren maisemia.

Martina oli innostunut päästelemään jäällä oikein olan takaa ja kuulemma "joku mies oli katsonut pahasti" hurjastelevaa neitokaista. "Voiko tämä kelkka kaatua?" Martina kysyi. Ja luonnollisestihan kelkka voi todella kaatua tai jäädä hankeen kiinni mikäli mutkiin ei hiljennetä tai ajetaan kelkkauran vieressä.

Ennen lähtöä Martina ampui ensimmäiset tulokset Julkkis-Painttiin ja hienosti ampuikin: 5/10, vaikka hän epäröi aseen käsittelytaitojaan aluksi. Kiitoksia vierailusta Martina ja tervetuloa uudestaan!
-Ulbu-

Safarielämää Joulukuussa 2011

Aamu starttasi käyntiin niin, että löysin karhun pääkallon työpöydältäni. Huusin kuin eläin ja Johtaja-Jauhiainen tuli viereen ihmettelemään. Säntäsin kimpaantuneena kahvihuoneeseen kiljumaan Arille, että ”vie se heti pois”. Ari sai minut vakuuttumaan syyttömyydestä ja aloin epäillä Koistisen Jania…Pääkallo löysi paremman paikan Janin vaatekaapista ja saattaa olla, että Jani yllättyy avatessaan oven. Jatkoin koneella työskentelyä ja Johtaja säntää viereen räpsimään kuvia ja posmittaa työpöytäni siisteydestä. Eipä aikaakaan, kun löydän kuvan työpöydästäni keltaisine lappuineen Facebookin ihmeellisestä maailmasta. Pojilla on nähtävästi liikaa kevättä rinnassa ja täytyy minunkin tuumailla jokin kepponen heille.. Jospa kääntäisin tietokoneen näytön ympäri…hmm… :D

Arille iskettiin nakki talon imuroinnista, mikä ei miellyttänyt nähtävästi häntä sillä hetkellä. Hän kuitenkin hoiti asian mukisematta. Seuraavaksi hän tyhjensi talon roskapöntöt ja mutista jurputti sitä duunia tehdessään. Kaiken tämän paskan huipennukseksi Johtaja-Jauhiainen lohkaisi, että kävisinkö minä polkemassa hänen kanssaan reittejä päivän päätteeksi. Ari pomppasi vaistomaisti penkiltä ylös ja tiuskaisi ”MITÄ HELV..?!”. Ja itsehillinnän puutuessa peliin, hän korjasi sanomaansa ja meni takahuoneeseen mököttämään. Noh, kyllähän se vuoro vielä Arillekin tulee. Jauhiainen hekottaa ääneen, että pojalla on samat otteet kuin hänellä itsellään 15 vuota sitten. Kuulin entiseltä safariyrittäjältä, että aikoiaan Jauhiainen oli ryskyttänyt vanhalla kelkanromulla nopeammin, kuin moottorikelkkaharrastajat täysin uusilla tuliterillä välineillä.

Vaihdoimme kamat niskaan ja Ari jäi mököttämään talolle. Starttasin koneen käyntiin……ohoh……ei sittenkään koska en saanut vedettyä kelkkaa käyntiin! Kiskoin kaksinkäsin eikä se käynnistynyt, jolloin muistin minkä vuoksi ravasin taannoin punttisaleilla. Johtaja kiskoi molemmat kelkat käytiin ivaillen, että mitähän tästä mahtaa tulla ja menemmekö helppoa reittiä vai haastavampaa. Valitsin helpomman vaihtoehdon, koska keli näytti pehmeältä ja tämä on talven ensimmäinen kelkkailukertani. Lunta oli sadellut sinä päivänä hiljakseen ja kymmenen sentin lumikerros peitti maan. Ilma oli melko lämmin ja pinnan alla oli sohjoa, joten keli ei ollut lähimainkaan helpoimmasta päästä. Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö oli haastavaa, ettei kelkka jumisi sohjoon kiinni.

Muutoin maisema oli kauniin raikas, suuria lumihiutaleita leijaili maahan ja puut olivat lumisia ensimmäisen kerran koko talvena. Parin kelkan hangesta nykimisen jälkeen johtaja päätti kääntyä takaisinpäin ja paluumatka sujui rattoisasti. Minulla oli koko paluumatkan ajan haikea olo, että tämä kelkkareissu päättyy pian. Mutta minulla on hienoinen aavistus, että me molemmat pääsemme Arin kanssa vuoroin vielä höyläämään jos jonkinmoisella nakkisafarilla henkiseen puutumiseen saakka. Huolimatta, että juuri nyt tuntuu, ettei tähän voi koskaan kyllästyä.

-Ulbu-