Martina Aitolehti seiccailemassa

 
Martina pölähti Seikkailutalolle ja antoi heti jämäkän ja itsevarman vaikutelman eli juuri sellaisen, mihin olemme saaneet tutustua tv:n ja lehtien välityksellä. Hän vetäisi crossikypärän päähän näyttäen viimeisenpäälle pro-kelkkailijalta ja istahti tuliterän vuoden 2012 mallia olevan nelitahtisen Lynx Rave Acen päälle. Tässä kelkassa on hiljainen mukava ääni, sekä Janne Tapion suunnittelema alusta ajonautinnon takaamiseksi.

Johtaja-Jauhiainen posmitti oikein olan takaa, että mitä toimintoja kelkasta löytyy ja kuinka sitä ajetaan. Sen lisäksi he kävivät läpi reittisuunnitelman, joka kulki ns. Tahkon Kierroksen eli Tahkovuoren päälle Pehkubaariin ja jäätä pitkin takaisin Seikkailutalolle. Varovaisesti tunnustellen Martina lähti matkaan.

Jonkin ajan kuluttua puhelimeni soi ja pelkäsin heti, että "puu on kasvanut suksien väliin". Mutta näin ei onneksi ollut, vaan Martina kysyi, että haittaako, jos reissu venähtää vartin pidemmäksi. Varaustilanteessa oli hieman väljyyttä, joten he saivat ajaa vielä pienen lisälenkin.

Pian pihasta kuului nelitahtikelkan hiljainen hyrinä. Martina tempaisi kypärän päästä ja hihkaisi: "tämähän on aivan mahtavaa! Tykkäsin todella paljon!!" Tästä voi vain todeta, että kelkkailu sopii naisille erittäin hyvin ja on vaihtoehtoinen tapa ihastella talvisia Tahkovuoren maisemia.

Martina oli innostunut päästelemään jäällä oikein olan takaa ja kuulemma "joku mies oli katsonut pahasti" hurjastelevaa neitokaista. "Voiko tämä kelkka kaatua?" Martina kysyi. Ja luonnollisestihan kelkka voi todella kaatua tai jäädä hankeen kiinni mikäli mutkiin ei hiljennetä tai ajetaan kelkkauran vieressä.

Ennen lähtöä Martina ampui ensimmäiset tulokset Julkkis-Painttiin ja hienosti ampuikin: 5/10, vaikka hän epäröi aseen käsittelytaitojaan aluksi. Kiitoksia vierailusta Martina ja tervetuloa uudestaan!
-Ulbu-

Safarielämää Joulukuussa 2011

Aamu starttasi käyntiin niin, että löysin karhun pääkallon työpöydältäni. Huusin kuin eläin ja Johtaja-Jauhiainen tuli viereen ihmettelemään. Säntäsin kimpaantuneena kahvihuoneeseen kiljumaan Arille, että ”vie se heti pois”. Ari sai minut vakuuttumaan syyttömyydestä ja aloin epäillä Koistisen Jania…Pääkallo löysi paremman paikan Janin vaatekaapista ja saattaa olla, että Jani yllättyy avatessaan oven. Jatkoin koneella työskentelyä ja Johtaja säntää viereen räpsimään kuvia ja posmittaa työpöytäni siisteydestä. Eipä aikaakaan, kun löydän kuvan työpöydästäni keltaisine lappuineen Facebookin ihmeellisestä maailmasta. Pojilla on nähtävästi liikaa kevättä rinnassa ja täytyy minunkin tuumailla jokin kepponen heille.. Jospa kääntäisin tietokoneen näytön ympäri…hmm… :D

Arille iskettiin nakki talon imuroinnista, mikä ei miellyttänyt nähtävästi häntä sillä hetkellä. Hän kuitenkin hoiti asian mukisematta. Seuraavaksi hän tyhjensi talon roskapöntöt ja mutista jurputti sitä duunia tehdessään. Kaiken tämän paskan huipennukseksi Johtaja-Jauhiainen lohkaisi, että kävisinkö minä polkemassa hänen kanssaan reittejä päivän päätteeksi. Ari pomppasi vaistomaisti penkiltä ylös ja tiuskaisi ”MITÄ HELV..?!”. Ja itsehillinnän puutuessa peliin, hän korjasi sanomaansa ja meni takahuoneeseen mököttämään. Noh, kyllähän se vuoro vielä Arillekin tulee. Jauhiainen hekottaa ääneen, että pojalla on samat otteet kuin hänellä itsellään 15 vuota sitten. Kuulin entiseltä safariyrittäjältä, että aikoiaan Jauhiainen oli ryskyttänyt vanhalla kelkanromulla nopeammin, kuin moottorikelkkaharrastajat täysin uusilla tuliterillä välineillä.

Vaihdoimme kamat niskaan ja Ari jäi mököttämään talolle. Starttasin koneen käyntiin……ohoh……ei sittenkään koska en saanut vedettyä kelkkaa käyntiin! Kiskoin kaksinkäsin eikä se käynnistynyt, jolloin muistin minkä vuoksi ravasin taannoin punttisaleilla. Johtaja kiskoi molemmat kelkat käytiin ivaillen, että mitähän tästä mahtaa tulla ja menemmekö helppoa reittiä vai haastavampaa. Valitsin helpomman vaihtoehdon, koska keli näytti pehmeältä ja tämä on talven ensimmäinen kelkkailukertani. Lunta oli sadellut sinä päivänä hiljakseen ja kymmenen sentin lumikerros peitti maan. Ilma oli melko lämmin ja pinnan alla oli sohjoa, joten keli ei ollut lähimainkaan helpoimmasta päästä. Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö oli haastavaa, ettei kelkka jumisi sohjoon kiinni.

Muutoin maisema oli kauniin raikas, suuria lumihiutaleita leijaili maahan ja puut olivat lumisia ensimmäisen kerran koko talvena. Parin kelkan hangesta nykimisen jälkeen johtaja päätti kääntyä takaisinpäin ja paluumatka sujui rattoisasti. Minulla oli koko paluumatkan ajan haikea olo, että tämä kelkkareissu päättyy pian. Mutta minulla on hienoinen aavistus, että me molemmat pääsemme Arin kanssa vuoroin vielä höyläämään jos jonkinmoisella nakkisafarilla henkiseen puutumiseen saakka. Huolimatta, että juuri nyt tuntuu, ettei tähän voi koskaan kyllästyä.

-Ulbu-

Odotuksia...lunta…ja räntää…ja…AVAJAISET!

Kauden alku tuntuu olevan vielä pitkän ajan päässä, vaikka eletään joulukuun ensimmäisiä päiviä. Maa on paikoitellen lumenhuuruinen, mutta moottorikelkalla ei ole vielä mitään asiaa maastoon ja samoin laskettelurinteet kuultavat mustana horisontissa. Safaripojat järjestelevät moottorikelkkoja suoraan riviin Safaritalon pihassa, osa kokoaa uusia divaanisohvia talon viihtyisämpään nurkkaukseen, ikkunoita pestään, imuroidaan…jne. Eli on se päivä, jolloin Tahkovuori starttaa talvikauteen ja me pidämme omat kaudenavajaisemme Safaritalolla valmistuen kiireisesti iltaan. Koistinen käy vetämässä yhden mönkijäsafarin ennen kun porukka hengähtää hetken ennen iltaa. Juontajatytöille (Nina Mikkonen ja Ulla Santti) on varattu kahden tunnin valmistautumisaika ennen starttia ja se herättää naurunpyrskähdyksiä jätkien keskuudessa.

Alkumaljojen kilistelyn jälkeen juontajakaksikko kertoo SeikkailuKuopion historiikin ja muutamia yksityiskohtia matkan varrelta, miten tähän juhlahetkeen on päädytty. Reittiin mahtuu omistajamuutoksia, kilpailua, yhteistyötä..niin onnistumisia, kuin epäonnistumisiakin. Perustajajäsenet Arto, Wille ja Markku ostivat pienestä alkupääomastaan ensimmäisiksi työvälineiksi kaksi kanoottia, joilla he lähtivät tutkimaan maastoa. Eikä aikaakaan kun he ajoivat alas koskea, johon kukaan heistä ei tämän päivän tietämyksellä edes mallaisi menevänsä kanootilla. Markkasen Wille pääsi ehjänä kosken alas, mutta Arton ja Markun kanootti murskaantui kiviin ja meni keskeltä kahtia. Jätkät raahasivat kanootinpuolikkaan tienviereen, josta se yllättäin… -VARASTETTIIN! Mitähän ihmettä varas on tehnyt rikkinäisellä kanootinpuolikkaalla?

Illan aikana hiottiin yhteistyökuvioita, joista suurimpana mainittakoon siirtyminen Tahko.comin kanssa samaan varausjärjestelmään. Safaritalon tapahtuman päätti kaunis ilotulistus, jonka säihke kantoi Tahkolle saakka. Piazzalle siirtyessämme totesimme, että epäsafariopasmaiseen tapaan on suurimmilta ylilyönneiltä vältytty, jossa tunnelma oli paikoitellen ylitselyövää perinteiseen tapaan. Kaudenavajaisissa oli väkeä ehkä vähemmän, kuin mitä oli odotettu, mutta Tahkon ”perhe” pääsi kokoontumaan ja tunnelma oli katossa viimeiseen kellonlyömään saakka. Ei ainoa, muttei ainakaan vähäisin iltaa sumentanut asia oli lumettomuus, joka kaikui jokaisen huulilla huolestuneeseen sävyyn. Emme toki ole ainoat, jotka huutavat lumen satamisen perään, sillä lehdistö on kertonut lumitilanteesta viikoittain ja Joulun lähestyessä –päivittäin. Tahkovuori ja SeikkailuKuopio toivottavat kaikille rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! 

-Ulbu-

NOSTALGINEN PALUU SAFARITALOON

Muistan ensimmäisen työpäiväni Tahko Safareilla kuten eilisen päivän, vaikka siitä on vierähtänyt jo useita vuosia. Sen jälkeen on istuttu koulunpenkillä ja käyty oikeissa töissä. Edellinen safariduuni alkoi siten, kun eräs kaveri soitti minulle, että nyt tarvitaan nopeasti joku tuuraaja Tahko Safareille lopputalveksi. ”työntekijä tarvitaan heti huomenna, onnistuuko”? Olin juuri matkalla Ouluun. Käänsin auton kohti Nilsiää ja vastasin: ”Jep… laitetaan onnistumaan”.

Tuolloinen Safaritalo oli pieni ja piskuinen hökkeli ennen Piazzaa, Tahkon pihaan käännyttäessä heti vasemmalla ennen Tepa-Shopia. Tähän aikaan safari-oppaiden meno oli todella menemistä, eikä meinaamista ja toki raskas työ vaatii sopivan vastapainon...eli rentoutumisen. Silloin tällöin rentoutumista tapahtui työn puitteissa, esimerkiksi suuren asiakasryhmän päätösiltana, johon esimies suorastaan vaati osallistumaan. Ensimmäisenä työpäivänä satuin iskeytymään safaritalolle juuri tällaisen illan jälkeisenä päivänä. Katsoin tuota väsynyttä meininkiä ihmeissäni, etenkin kun hakiessani asiakkaalle safarihaalareita komerosta...haalareiden alta nousi eräs safariopas: ”anteeksi, mulla on tänään vapaapäivä”.

Ensimmäisenä päivänä minua valistettiin safarimiehen rentoutumiseen liittyvästä termistöstä:

Safarimiehen kahvi= koko päivän seisonut kahvi, joka on kylmää. Kahvi lämmitetään mikrossa, koska kukaan ei jaksa tai ehdi keittää uutta.

Pöllö-öljy  =      Mikä tahansa alkoholipitoinen juoma, mikä muuttaa kenet tahansa mtv3-pöllöksi.

Kirjasto =      Hillside kirjasto hotellin aulassa, jossa voi nauttia pöllö-öljyä ja lukea päivän lehdet. Kirjastossa on myös oikeita kirjoja, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään niitä lukevan. Sieltä saa myös tavallista, ei-safarimiehen kahvia.

Nykyisin Sarafitalolla puhaltaa uudet tuulet. Tahko Safareiden uusi lamellipyöröhirrestä valmistettu 450m2 aktiviteettien tukikohta valmistui Nipasentien risteykseen vuonna 2007 Tahko Safareiden toimesta. Tällä hetkellä SeikkailuKuopio on vuokrannut Tahko Safareiden nimen käyttöoikeuden, sekä safaritalon sisältöineen. Tätä uutta SeikkailuKuopio & Tahko Safarit-kombinaatiota vetää Arto Jauhiainen, joka on toiminut safarioppaana vuodesta 1995. Ja on pakko nostaa jätkälle hattua, että on kivunnut tyttöjen järven yli kuskaamisesta nykyiselle pallille hallinnoimaan Itä-Suomen monipuolisinta safarikalustoa. Siitä huolimatta, hommia tehdään pilke silmäkulmassa ja hymyssä suin, vaikka ala on sen mukavista puolista huolimatta raskasta puurtamista siinä missä muukin työ. Tällä hetkellä odotamme kuumeisesti lumien satamista maahan, sekä järvien jäätymistä, jotta pääsemme taas kokemaan työn raskaan puolen ja sen vaatiman rentoutumisen.

-Ulbu-